Metsontaival 13

60200

Seinäjoki Finland

Ylen väkeä puukkopajalla.

Jokin aikaa sitten tuli soittoa Yleltä, että olisi puukoista tehtävää juttua ja sopisiko tulla pajalle. Pienen pienenä yllätyksenä tuli että halusivat tulla jo seuraavana aamupäiväna kuvaamaan. Pajasta oli sähköt poikki ja vähän olisi pitänyt siivotakkin että sekaan mahtuu.

Sähköt tuli takaisin käyttöön kuvauspäivän aamuna ja sitten alkoi armoton paikkojen raivaus. Olin juuri rakentanut pajassani uutta karkaisu-uunia ja paja oli todella täysi roipetta ja uunin rakennus materiaalia. Sain raivauksen ja jonkinlaisen siivouksen valmiiksi juuri ennen kuin tulivat paikalle.

Jotain positiivista, että en juuri kerinnyt jännitellä ennen heidän tuloaan kun oli niin touhukas aamu. Saapuivat paikalle ja jonkinlainen juttu sieltä saatiin Ylen Alueuutisiin. Samalla tehtiin myös radio haastattelu. Kaikki haastattelun kysymykset tuntui tulevan niin yllätyksenä, että ei oikein osannut järkevästi vastailla. Mutta ei nyt näin jälkikäteen oikein paljoa tarvitse hävetä.


Linkki Yle Uutiset Pohjanmaa 8.2.2018: https://areena.yle.fi/1-4355616